Kun kaaduin pyörällä

 Tämä blogi on toipumispäiväkirja nilkkamurtuman ja leikkauksen jälkeen. Kirjoitan tätä lähinnä itselleni toipumisen tueksi ja myös sen takia, että saisin ajan jotenkin kulumaan. Minulle kirjoitettiin heti sairaalassa 8 viikkoa sairaslomaa, josta on kulunut nyt 9 päivää. Tänään on 5.2. ja leikkauksesta on reilu viikko aikaa. Palaan kuitenkin niihin tapahtumiin 26.1, kun onnettomuus tapahtui.

Oli sunnuntai-ilta ja lähdin käymään kaupassa ja apteekissa. Koska kello oli jo paljon ajattelin lähteä pyörällä, jotta ehdin varmasti. Maa oli aika sula, ei ollut pakkasta ja pyörällä pystyi hyvin polkemaan asfalttiteitä pitkin. Olin kaatunut koiran kanssa viikkoa aikaisemmin ja satuttanut molemmat polvet ja varsinkin vasenta jalkaa/nilkkaa särki aina välillä. Vasen nilkka on kipuillut ajoittain rasituksessa jo vuosia, joten ajattelin, että kipu lähtee kyllä pois levolla ajan kanssa. Nilkka oli siis jo valmiiksi rasittunut.

Pyöräilin varmuuden vuoksi hyvin hiljaa, mutta yhtäkkiä pyörä meni alta ja vaistomaisesti varasin vasemmalla jalalla ja kaaduin maahan. Nousin ylös ja yritin jatkaa matkaa, mutta vasen jalka petti uudelleen allani ja tömähdin suoraan asfaltille enkä päässyt siitä enää ylös. Tässä vaiheessa en tuntenut vielä mitään kipua.

Kuitenkin tajusin, että nyt taisi nilkka nyrjähtää pahasti. Soitin mieheni apuun, että vie minut ja pyörän kotiin ja odotellessa jalkaa alkoi särkemään. Kun mieheni saapui paikalle, otimme kengän pois ja meinasin pyörtyä, kun näin jalkateräni. Se osoitti 90 astetta oikealle, aivan kuin olisi irti. Mieheni soitti välittömästi ambulanssin, joka saapui onneksi todella nopeasti. Tässä vaiheessa olin jo shokissa kivusta ja muistikuvani ovat hataria. Sain varmaan jonkinlaisen paniikkikohtauksen myös, kun ambulanssikuskit nostivat minut paareille ja alkoivat hoitamaan. Sanoin, että jalkaan ei saa koskea ja revin saturaatiomittarin ja verenpainemittarin käsistä pois. Kaikki liikuttelu ja jalkaan koskeminen tuntui ihan kauhealta. En halunnut sairaalaan ja kipu oli jotain ihan järkyttävää. Tiesin, että he ovat tulleet auttamaan minua, mutta siinä kivussa en ajatellut järkevästi. Pelotti myös, koska näin, miten pahasti jalka oli taittunut ja aloin itkemään. Tiesin jo siinä hetkessä, että nyt kävi tosi pahasti eikä tästä selvitä millään nilkkatuella. Sain suoneen vahvaa kipulääkettä ja loppumatka sairaalaan menikin ihan mukavasti hoitajan kanssa jutellessa.

Päivystyksessä sain lisää kipulääkettä ja nilkkaa yritettiin asettaa paikoilleen eli reponoida. Minut vietiin röntgenkuviin kaksi kertaa ja yhden kerran magneettikuviin. En tiedä missä järjestyksessä nämä kaikki tapahtuivat, kun olin jo niin pöllyssä, mutta lopulta minulle kerrottiin, että minut leikataan heti seuraavana päivänä. Maisasta en ole vieläkään lukenut tarkkoja kirjauksia, mitä on tapahtunut ja missä järjestyksessä. Pääsin kuitenkin osastolle nukkumaan, mutta en saanut syödä enkä juoda mitään ennen leikkausta. Koko yön nilkan päällä oli kylmäpakkauksia ja se oli tuettu tyynyjen avulla ylös.