Perjantai 7.2.2025
Kohta on kulunut kaksi viikkoa leikkauksesta, maanantaina menen työterveyshuoltoon poistattamaan hakaset. Yksi etappi eteenpäin paranemisessa. Haavat ovat mielestäni ihan siistit, ei infektion merkkejä eivätkä vuoda. Eilen suihkun jälkeen otin taas kuvat nilkoista ja huomasin, että turvotusta oli taas tullut enemmän. Toisaalta olin ollut pitkään pystyasennossa ja jalka alaspäin, kun kävin suihkussa ym. Sen oikein tuntee, miten kaikki veri ja neste pakkautuu jalkaterään ja nilkkaan silloin. Loppuillan olinkin sängyssä jalka ylöspäin tyynyillä tuettuna ja se helpotti heti.
Eilinen oli tosi vaikea päivä. Itkeskelin ja mieli oli ihan maassa. Tiesin kyllä, että murtuma on todella paha, mutta en kysellyt lääkäreiltä sairaalassa sen tarkempia tietoja, en tiedä miksi. En edes tiennyt, mitä trimalleolaarimurtuma käytännössä tarkoittaa, joten luin sitten eilen netistä. Ilmeisesti tämä minun murtuma on pahin murtuma nilkassa, mitä voi olla. Kaikki kolme kehräsluuta ovat murtuneet, molemmilta sivuilta ja takaa. Lisäksi nivelsiteet revenneet siinä samalla. Eli koko nilkka suoraan sanottuna aivan paskana, kantapää on heilunut vain kudosten varassa. Kävin keskustelupalstoilla ja siellä saman murtuman saaneet kertoivat, että menee n.vuosi paranemisessa, että nilkka on "normaali". Voi mennä pidempäänkin ja takapakkia voi tulla vaikka kolmen vuoden päästä ja nilkka kipuilee uudestaan/joudutaan leikkaamaan. Siellä oli onneksi myös urheilijataustaisia kirjoittajia, jotka sanoivat, että nilkasta tulee hyvä, jos malttaa vaan kuntouttaa jalkaa, vaikka miten sattuisi. Urheilijat ovat tottuneet kipuun ja heillä on selkärangassa kurinalaisuus ja tavoitteellisuus kuntoutumiseen. Niistä viesteistä sain toivoa ja kipinää, että kyllä minäkin vielä kävelen normaalisti tällä jalalla.
Mutta kyllä siellä oli paljon masentavia tarinoita. Mennyt jo monta kuukautta leikkauksesta, mutta nilkka on jäykkä, ei voi kävellä rappusia, jalka on hemmetin kipeä ja virheasennossa. Tiedän, että paranemiseen vaikuttaa ikä, paino, perussairaudet, pohjakunto, tupakointi, alkoholi, ruokavalio, leikkauksen onnistuminen ym. Myös henkisellä kapasiteetilla ja mielenhallinnalla on iso vaikutus. Jos ajattelet, että en tästä koskaan parane ja ajatukset ovat negatiivisia, se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti fyysiseen kehoon. Positiivisella ajattelulla on paremmat mahdollisuudet kuntoutua, näin se vaan menee.
Itse olen ollut tähän mennessä positiivisella asenteella, enkä ole halunnut ajatella liikoja. Aika näyttää ja teen parhaani lääkärin ja fysioterapeutin ohjeiden mukaan. En halua harmitella jatkuvasti tapahtunutta vaan käännän ajatukset tulevaisuuteen, en menneeseen. Kuitenkaan eilen en voinut sille mitään, että iski itsesääli ja kovaa. Kaikki pahimmat skenaariot vilahtivat mielessä, vaikka olen yrittänyt työntää niitä ajatuksia pois. Riitelin myös miehen kanssa ja hänkin vähän hermostui valitukseeni ja kiukutteluun. Revin myös auki viime kevään tapahtumat, jolloin meillä oli vaikea aika parisuhteessa ja loppuillan voittekin sitten arvata. Menimme nukkumaan mököttäen, mutta aamulla heräsin siihen, kun mies suuteli kaulaani ja halaili 5 minuuttia, ennen kuin lähti töihin. Töistä laittoi vielä viestiä, että rakastaa, aina, kaikesta huolimatta.
En tiedä, ehkä tarvitsin tuon eilisen. Minun piti käydä noissa synkissä vesissä, jotta saan käsiteltyä kaikki tunteet, myös ne ikävät. Voi olla, että näitä päiviä tulee vielä lisääkin, mutta otetaan ne vastaan sellaisina kuin on. Itku tekee myös hyvää. Se puhdistaa ja auttaa kirkastamaan ajatuksia. Myös tämä päiväkirjan pitäminen tuntuu terapeuttiselta. Lapsena ja teininä kirjoitin melkein joka päivä päiväkirjaa, se vain jäi aikuisuuden kynnyksellä. Pyrin jatkamaan tätä ainakin sinne sairasloman loppuun asti eli 23.3. Silloin leikkauksesta tulee kuluneeksi kaksi kuukautta. Todellakin toivon, että pääsisin mahdollisimman pian takaisin työelämään, mutta varaudun henkisesti myös siihen, että sairaslomaa vielä jatketaan, kunnes olen työkykyinen. Siihen menee se aika mikä menee, toivotaan parasta.
![]() |
10 päivää leikkauksesta |
![]() |
4 päivää leikkauksesta |
![]() |
4 päivää leikkauksesta |
![]() |
Eilen suihkun jälkeen (10pvä leikkauksesta) |
Kommentit
Lähetä kommentti