Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2025.

21.2. Tunteet vaihtelevat

Kuva
 Hei taas, Leikkauksesta on kohta kulunut 4 viikkoa, vielä olisi reilu 2 viikkoa kipsi jalassa. Viime viikko ja tämä viikko ovat olleet aika raskaita. Aika tuntuu matelevan, on tylsää ja masentavaa. Välillä mikään ei huvita, mutta pakotan itseni tekemään kotitöitä ja käymään suihkussa joka päivä. Ahdistaa, kun ei pääse lenkille, nyt on ollut tosi hienoja talvipäiviä, kun aurinko on paistanut ja maassa ollut lunta. Normaalisti olisin nytkin koirien kanssa metsäpoluilla, kävisin kaupoilla, liikkuisin yleensäkin PALJON ulkona. Viimeksi olen ollut ulkona vissiin sunnuntaina ja nyt on perjantai. Poikamme oli viime viikonloppuna lomilla armeijasta flunssaisena ja tietysti mekin saimme mieheni kanssa taudin. Ollaan oltu kipeänä keskiviikosta asti, joten senkään takia ei voida ulkoilla. Arkea ollaan helpotettu tilaamalla kotiin Prismasta ruoat ja vanhempi poikamme hoiti toista koiraamme pari viikkoa, kun pääsin sairaalasta kotiin. Nyt otti taas hoitoon, kun tämä flunssa alkoi molemmilla. K...

Perjantai 7.2.2025

Kuva
 Kohta on kulunut kaksi viikkoa leikkauksesta, maanantaina menen työterveyshuoltoon poistattamaan hakaset. Yksi etappi eteenpäin paranemisessa. Haavat ovat mielestäni ihan siistit, ei infektion merkkejä eivätkä vuoda. Eilen suihkun jälkeen otin taas kuvat nilkoista ja huomasin, että turvotusta oli taas tullut enemmän. Toisaalta olin ollut pitkään pystyasennossa ja jalka alaspäin, kun kävin suihkussa ym. Sen oikein tuntee, miten kaikki veri ja neste pakkautuu jalkaterään ja nilkkaan silloin. Loppuillan olinkin sängyssä jalka ylöspäin tyynyillä tuettuna ja se helpotti heti. Eilinen oli tosi vaikea päivä. Itkeskelin ja mieli oli ihan maassa. Tiesin kyllä, että murtuma on todella paha, mutta en kysellyt lääkäreiltä sairaalassa sen tarkempia tietoja, en tiedä miksi. En edes tiennyt, mitä trimalleolaarimurtuma käytännössä tarkoittaa, joten luin sitten eilen netistä. Ilmeisesti tämä minun murtuma on pahin murtuma nilkassa, mitä voi olla. Kaikki kolme kehräsluuta ovat murtuneet, molemmilta...

Leikkauspäivä ja toipuminen

Kuva
 Kävin sitten eilen Maisassa katsomassa kirjauksia. Heti päivystyksessä lääkärit ja hoitajat yrittivät saada S-mutkille vääntyneen nilkkani (trimalleolaarimurtuma) reponoitua lastaan, jonka jälkeen menin röntgeniin. Jalka oli edelleen huonossa asennossa. Kantapää heilui irtonaisena, joten nilkkaa väännettiin uudelleen, jotta kantapää ja sääriluu saataisiin kohdakkain. Lääkäri tunsi, että palat liikahtelee paremmin paikoilleen ja nilkka kuvattiin uudelleen. Ei muuten ollut mikään miellyttävä toimenpide ja paniikki meinasi iskeä, kun hoitaja sanoi, että nilkkaa reponoidaan vielä uudelleen. Siksi siis kävin kaksi kertaa kuvattavana ja lopuksi vielä magneettikuvissa.  No, takaisin osastolle. Sain yöllä ainakin Oxynorm 10mg ja varmasti muitakin kipulääkkeitä, jotta sain nukuttua. Aamulla lääkärikierroksella selvisi, että joudun 8 viikoksi sairaslomalle heti kättelyssä ja lääkäri sanoi vakavana, että kyllä toipumiseen menee kuukausia. Jäin odottamaan leikkaukseen pääsyä ja täytyy ky...

Kun kaaduin pyörällä

Kuva
 Tämä blogi on toipumispäiväkirja nilkkamurtuman ja leikkauksen jälkeen. Kirjoitan tätä lähinnä itselleni toipumisen tueksi ja myös sen takia, että saisin ajan jotenkin kulumaan. Minulle kirjoitettiin heti sairaalassa 8 viikkoa sairaslomaa, josta on kulunut nyt 9 päivää. Tänään on 5.2. ja leikkauksesta on reilu viikko aikaa. Palaan kuitenkin niihin tapahtumiin 26.1, kun onnettomuus tapahtui. Oli sunnuntai-ilta ja lähdin käymään kaupassa ja apteekissa. Koska kello oli jo paljon ajattelin lähteä pyörällä, jotta ehdin varmasti. Maa oli aika sula, ei ollut pakkasta ja pyörällä pystyi hyvin polkemaan asfalttiteitä pitkin. Olin kaatunut koiran kanssa viikkoa aikaisemmin ja satuttanut molemmat polvet ja varsinkin vasenta jalkaa/nilkkaa särki aina välillä. Vasen nilkka on kipuillut ajoittain rasituksessa jo vuosia, joten ajattelin, että kipu lähtee kyllä pois levolla ajan kanssa. Nilkka oli siis jo valmiiksi rasittunut. Pyöräilin varmuuden vuoksi hyvin hiljaa, mutta yhtäkkiä pyörä meni alt...