21.2. Tunteet vaihtelevat

 Hei taas,

Leikkauksesta on kohta kulunut 4 viikkoa, vielä olisi reilu 2 viikkoa kipsi jalassa. Viime viikko ja tämä viikko ovat olleet aika raskaita. Aika tuntuu matelevan, on tylsää ja masentavaa. Välillä mikään ei huvita, mutta pakotan itseni tekemään kotitöitä ja käymään suihkussa joka päivä. Ahdistaa, kun ei pääse lenkille, nyt on ollut tosi hienoja talvipäiviä, kun aurinko on paistanut ja maassa ollut lunta. Normaalisti olisin nytkin koirien kanssa metsäpoluilla, kävisin kaupoilla, liikkuisin yleensäkin PALJON ulkona. Viimeksi olen ollut ulkona vissiin sunnuntaina ja nyt on perjantai. Poikamme oli viime viikonloppuna lomilla armeijasta flunssaisena ja tietysti mekin saimme mieheni kanssa taudin. Ollaan oltu kipeänä keskiviikosta asti, joten senkään takia ei voida ulkoilla. Arkea ollaan helpotettu tilaamalla kotiin Prismasta ruoat ja vanhempi poikamme hoiti toista koiraamme pari viikkoa, kun pääsin sairaalasta kotiin. Nyt otti taas hoitoon, kun tämä flunssa alkoi molemmilla.

Kivut ovat hellittäneet enkä tarvitse kipulääkkeitä ollenkaan päivisin. En ota illallakaan, mutta yöllä olen joutunut syömään, kun jostain syystä kaikki vaivat alkavat silloin. Haavat ovat arat jos kipsi painaa niitä, alaselkää jomottaa, jalkoja "pakottaa", enkä saa unta. Iho kutiaa varsinkin kipsin alta ja on yhtä helvettiä olla raapimatta. Välillä olen keskellä yötä ottanut kipsin pois ja laittanut käsidesiä tai Bepanthenia kutiaville alueille. Itse asiassa käsidesi on auttanut kutinaan paremmin, se myös imeytyy ihoon nopeammin ja kosteuttaa samalla. Yöt ovat siis olleet viime aikoina vaikeita, päivisin ei ole kipuja eikä oikein muitakaan vaivoja. Viime yönä otin yhden Panadol 1000mg ja Tramadolin, kun nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Tämä flunssa vielä päälle.

Ainiin, viime viikolla jouduin käymään sairaalassa, kun kipsi oli aivan liian löysä. Leikkauksen jälkeen sain ohjeen, että kun turvotus laskee, täytyy hakea uusi kipsi, jos tarrojen säätämisestä huolimatta kipsi jää liian löysäksi. Minulla kipsin reunat menivät päällekkäin reilusti ja kantapään takaosaan painoi joku. Kipsari ei tehnyt uutta vaan pienensi leikkaamalla kipsin reunoista suikaleet pois. Parempi siitä tuli, mutta kantapää tuntuu silti heiluvan löysällä, saisi ehkä olla tiiviimpi sieltä, mutta en kyllä enää lähde hakemaan uutta. Sairaalaan on kuitenkin matkaa, joten koitan pärjätä nyt tällä ja luotan siihen, että kipsi ajaa asiansa. Kipsari ihmetteli, kun kipsi oli niin siistissä kunnossa, kuin uusi. Muilla kuulemma ihan kärsineen näköisiä, että missä sitä on oikein kipsin kanssa rymytty. Myönsin, että olen pyrkinyt varjelemaan kipsiä, ettei likaannu tai kastu. Kysyin myös, että saanko jonkun nilkkatuen sen jälkeen, kun kipsi poistetaan kokonaan. Ei kuulemma ole tarvetta, vaan tarkoitus on lähteä heti kävelemään ja kuntouttamaan jalkaa ilman lisätukia. Onhan siellä kuitenkin niin paljon metallia, että varmasti kasassa pysyy. Lohdutteli sillä, että ei sitä nilkkaa rikki saa kävelemällä, joten eikun kävelemään vaan, kun siihen lupa annetaan.

Sitä tässä eniten jännitänkin, että mitä sitten, kun pitäisi lähteä kävelemään ilman kipsia ja sauvoja. Eilen vahingossa astuin jalalla melkein koko painolla, kun laitoin petivaatteita kaappiin ja kantapäähän sattui aika ilkeästi. Semmoinen vihlova kipu tuli ensin kantapäähän ja siitä säteili muualle nilkkaan. Toivottavasti nilkka on vahvempi sitten vajaan kolmen viikon päästä ja eiköhän olekin. Nyt saan varata puolella painolla ja ensi viikolla saan varata koko painolla. Kaksi viikkoa varataan koko painolla ja sitten on kontrolliaika ja röntgen sairaalassa. Keppien kanssa olen oppinut kävelemään niin, että astun kipeällä jalalla ensin puolella painolla ja sitten siirrän terveen jalan vierelle kyynärsauvoihin nojaten. Siinä täytyy olla tarkkana, ettei laita liikaa painoa kipeälle jalalle. Mutta en usko, että tuo eilinen vahinkoaskel rikkoi mitään. Tuntui vaan ikävälle.

Kyllä tämä kärsivällisyyttä vaatii sekä henkistä kapasiteettia ja vahvuutta. Vaikka olen sellainen kotihiiri eli ihminen, joka rakastaa olla kotona ja puuhailla omia, on välillä vaikeaa. Kun ei kuitenkaan voi tehdä asioita normaalisti, joista nauttii. Tämä kipsi rajoittaa kuitenkin aika paljon ja kaikki tekeminen, esim ruoanlaitto on HIDASTA. Ja minulle rakas asia eli lenkkeily luonnossa on nyt poissuljettu asia. Enkä tiedä miten kauan menee, että voin jälleen liikkua metsäpoluilla ja koirien kanssa ja nauttia kunnon liikunnan tuomasta hyvästä olosta. Tai milloin voin tai uskallan pyöräillä. Fysioterapeutin antamia liikeharjoitteita olen tehnyt lähes joka päivä. Täytyy myöntää, että välillä on jäänyt välistä, mutta liikun kyllä muuten joka päivä täällä sisällä paljon. Makaan myös paljon selälläni jalka kohotettuna ylöspäin. Varpaat liikkuvat hyvin molempiin suuntiin eikä harjoitteiden tekeminen ole kivuliasta. Ohjeena oli jokaista liikettä 3x15 kertaa, mutta välillä teen enemmänkin, kun lihakset ovat aika hyvässä kunnossa.

Voi, kun jonain päivänä voisin kävellä vielä normaalisti ilman kipuja. Juoksua en uskalla edes ajatella, mutta olisin niin onnellinen, jos tästä nilkasta tulisi edes niin toimiva, että kävely ja normaali työnteko onnistuisi. Itsestähän kaikki on lopulta kiinni ja kyllä minulla on vahva usko siihen, että saan itseni vielä kuntoon. Ei tässä ole vaihtoehtoja. Voin masentua ja surkutella kohtaloani tai sitten valita optimistisen tien, jossa uskon itseeni. Pari kertaa on itkukin tullut, se täytyy myöntää, mutta siihen itkuun on liittynyt muitakin murheita kuin tämä jalka. Taloudellinen tilanne vähän huolestuttaa, kun nyt ei todellakaan olisi varaa jäädä sairaspäivärahalle. Mitään vakuutustakaan en ole ottanut tällaisen varalle, joten kaikki menee omasta pussista. Tässä vielä tänään otettuja kuvia jalasta. Hyvin on haavat lähteneet paranemaan, turvotusta on vielä nilkan molemmin puolin.